Siirry sisältöön

Näin hakemusten käsittely etenee sujuvammin – vinkkejä jäsenille

Hakemusten käsittely sujuu parhaiten, kun tarvittavat tiedot ja liitteet ovat kunnossa jo hakemusta jätettäessä. Pienillä tarkistuksilla voit omalta osaltasi vaikuttaa siihen, että hakemuksesi saadaan käsiteltyä mahdollisimman sujuvasti.

Selvitä tilanteesi kattavasti työvoimaviranomaiselle

Työnhaun voimassaolo on yksi ansiopäivärahaoikeuden edellytyksistä. Kun ilmoittaudut työttömäksi työnhakijaksi. on tärkeää kertoa tilanteesi mahdollisimman kattavasti työvoimaviranomaiselle. Ilmoita aina, jos sinulla on esimerkiksi

Lisäksi työsuhteen päättymisen syy tulee ilmoittaa työvoimaviranomaiselle oikein (esimerkiksi määräaikaisuuden päättyminen, irtisanominen tai irtisanoutuminen).

Lisätietoa työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautumisesta ja siitä, mitä tietoja työvoimaviranomaiselle tulee ilmoittaa, löydät työvoimaviranomaisen kotisivuilta.

Jos joudumme pyytämään työvoimaviranomaiselta lausunnon esimerkiksi ilmoittamatta jääneen yritystoiminnan vuoksi, päätöksen saaminen voi viivästyä jopa useilla viikoilla.

Suosittelemme myös vastaamaan työvoimaviranomaiselta tuleviin lisäselvityspyyntöihin mahdollisimman nopeasti, sillä se voi nopeuttaa lausunnon saamista ja hakemuksesi käsittelyä.

Jos tilanteessasi tapahtuu muutoksia työttömyyden aikana ja aloitat esimerkiksi yritystoiminnan, opinnot tai yli kaksi viikkoa kestävän työskentelyn ilman työsuhdetta, ilmoita siitä viipymättä sekä työvoimaviranomaiselle että meille kassaan.

Jos joudumme pyytämään työvoimaviranomaiselta lausunnon esimerkiksi ilmoittamatta jääneen yritystoiminnan vuoksi, päätöksen saaminen voi viivästyä jopa useilla viikoilla

Tutustu Otenettiin jo etukäteen

Jos haet ansiosidonnaista päivärahaa ensimmäistä kertaa tai jos Otenetin käyttö ei ole sinulle ennestään tuttua, suosittelemme tutustumaan palveluun jo etukäteen.

Tarkista erityisesti

Kannattaa myös tarkistaa verokorttitieto kohdasta Tulo- ja verotiedot -> Verotiedot. Huomioithan, että jos kassalla on palkkaverokorttisi, ennakonpidätys ansiosidonnaisesta päivärahasta on aina vähintään 25 %, vaikka veroprosentti olisi palkkaverokortilla sitä pienempi. Jos meillä ei ole mitään verokorttitietoa tai jos haluat pienentää veroprosenttiasi, voit tilata muutosverokortin, joka on laskettu etuutta varten.

Lisätietoja maksamiemme etuuksien verotuksesta löydät kohdasta Etuuksien verotus.

Täytä hakemus huolella

Hakemuksen täyttäminen huolellisesti jo ensimmäisellä kerralla voi auttaa käsittelyä etenemään sujuvammin. Sähköinen hakemuslomake opastaa täyttämisessä, ja tukea löytyy lomakkeen Ohje-painikkeesta sekä sinisistä kysymysmerkki‑symboleista. Alle olemme koonneet kohtia, jotka aiheuttavat usein kysymyksiä.

Työtuntien ilmoittaminen

Jos olet tehnyt hakujakson aikana työtä:

Palkanmaksupäivä

Ilmoita hakujakson aikana oleva palkanmaksupäivä. Jos ilmoittamiesi työtuntien palkka maksetaan vasta seuraavan hakujakson aikana, ilmoita arvio tulevasta palkanmaksupäivästä.

Selvitys hakukatkon ajalta: Mitä teit ajalla, jolta et hakenut päivärahaa?

Jos ansiosidonnaisen päivärahan hakemisessa on ollut lyhyt tauko esimerkiksi työskentelyn vuoksi, kysyy hakemus selvitystä siitä, mitä olet tehnyt edellisen hakemuksen jälkeen eli hakukatkon aikana. Valitse tällöin hakukatkon syy (esimerkiksi Työssä) ja ilmoita kyseinen ajanjakso.

Esimerkki: Selvitys hakukatkon ajalta

Hans on hakenut ansiosidonnaista päivärahaa 1.1.2026 alkaen. Hän saa kokoaikaisen työn ajalle 1.2.2026 – 15.3.2026, ja tuolta ajalta hän ei hae päivärahaa.

Hans hakee työn päätyttyä taas päivärahaa 16.3.2026 alkaen. Hakemuslomake pyytää selvitystä hakukatkon ajalle eli sille ajalle, jolta ei ole hakenut päivärahaa. Hans ilmoittaa syyksi Työssä ja valitsee alkupäiväksi 1.2.2026 ja loppupäiväksi 15.3.2026.

Otenetin hakemuslomakkeen kohta, jossa kerrotaan, mikä on syy hakukatkon ajalle ja millä ajalla tuo syy on ollut. Syitä voi valita useamman.
Hakemuslomakkeella oleva kohta, jossa pyydetään selvitystä hakukatkon ajalle

Tuliko hakemukseni perille?

Voit tarkistaa hakemuksesi saapumisen Otenetissä kohdasta Hakemusseuranta → Hakemusten käsittelyseuranta. Huomioithan, että hakemus näkyy käsittelyseurannassa yleensä noin puolen tunnin kuluessa lähettämisestä, eikä välttämättä heti. Hakemuksen perilletuloa kannattaa tiedustella meiltä vasta, kun olet odottanut vähintään puoli tuntia ja tarkistanut ensin käsittelyseurannasta, näkyykö hakemus siellä.

Apuja hakemuksen täyttämiseen?

Kotisivuiltamme löytyvät Otenetti-ohjeet sisältävät kuvallisia ohjeita hakemuksen täyttämiseen, esimerkiksi työtuntien ilmoittamiseen. Tutustu Otenetti-ohjeisiin alla olevasta linkistä.

Ilmoita vain hakemuksen kannalta tarpeelliset lisätiedot

Hakemuksen Lisätiedot-kohdassa on hyvä kertoa vain sellaisista asioista, jotka ovat hakemuksen käsittelyn kannalta olennaisia. Monet tiedot, kuten palkanmaksupäivä, ilmoitetaan jo omissa kohdissaan hakemuksella, eikä niitä tarvitse toistaa lisätiedoissa. Sama pätee Otenetissä lähetettyihin viesteihin: jos tieto näkyy jo hakemuksella, sitä ei tarvitse ilmoittaa erikseen viestillä. Näin hakemus etenee sujuvammin ja käsittelyautomatiikka toimii parhaalla mahdollisella tavalla.

Tarkista, että haet oikealta ajalta

Ansiosidonnaista päivärahaa haetaan neljän kalenteriviikon tai kuukauden jaksoissa. Kuukauden jakso voi olla muu kuin kalenterikuukausi, esimerkiksi 25.3.2026 – 24.4.2026.

Hakurytmisi ilmoitetaan sinulle Otenetin viestillä ensihakemuksen käsittelyn yhteydessä, ja jatkossa päivärahaa haetaan aina samassa rytmissä. Hakujakso voi olla lyhyempi vain, jos työttömyys alkaa tai päättyy kesken jakson.

Jos hakemus lähetetään liian aikaisin ja liian lyhyeltä ajalta, se ei etene automaattimaksatuksessa. Tällöin käsittelijä pyytää sinua lähettämään uuden hakemuksen oikealta hakuajalta, kun hakemus on tullut käsittelyvuoroonsa. Tämä voi viivästyttää hakemuksen käsittelyä.

Jos hakemuslomake tarjoaa jostain syystä väärää hakujaksoa haettavaksi, voit muokata hakujaksoa Muokkaa hakujaksoa -painikkeesta ja syöttää oikeat päivämäärät.

Tarvitaanko liitteitä?

Kaikkia tarvittavia liitteitä ei aina ole mahdollista tietää etukäteen, sillä osa niistä selviää vasta hakemuksen käsittelyn edetessä. Siksi on ymmärrettävää, että hakemuksen lähettäminen voi tuntua hankalalta, jos et ole varma, mitä liitteitä tarvitaan.

Palkkalaskelmia emme yleensä tarvitse hakemuksen liitteeksi, sillä saamme palkkatiedot tulorekisteristä. Joissakin tilanteissa tulorekisterin tiedot eivät kuitenkaan ole riittäviä, jolloin joudumme pyytämään lisäselvitystä joko palkanlaskijalta tai sinulta.

Olemme koonneet alle listan liitteistä, joita hakemuksiin useimmiten tarvitaan.

Ensihakemukset
  • työsopimus päättyneestä työstä
  • työsopimus, jos teet osa-aikatyötä
  • irtisanomisilmoitus, jos sinut on irtisanottu
  • lomautusilmoitus, jos sinut on lomautettu
  • palkkalaskelma tulospalkkiosta/bonuksesta ja selvitys, millä ajalla se on ansaittu ja perustuuko se omaan työpanokseesi
  • hakemuskäsittelyä voi nopeuttaa, jos lähetät viimeisimmän palkkalaskelman (erityisesti, jos sinulle on maksettu lomakorvausta)
  • viimeisin vahvistettu  verotuspäätös, jos sinulla on yritystoimintaa

Jatkohakemukset

Jatkohakemuksissa liitteitä ei usein tarvita lainkaan. Joissakin tilanteissa saatamme kuitenkin tarvita lisäselvityksiä, esimerkiksi:

  • työsopimus, jos aloitat osa-aikatyön (enintään 2 viikkoa kestävästä satunnaisen työn osalta työsopimusta ei yleensä tarvitse lähettää, jos sellaista ei ole tehty)
  • selvitys tilanteen muuttuessa, esimerkiksi jos aloitat yritystoiminnan
    • ilmoita muutos hakemuksen kohdassa Yritystoiminta ja kevytyrittäjyys. Lähetä
    • liitä mukaan selvitys hakujakson aikana saaduista yritystoiminnan tuloista ja verovähennyskelpoisista menoista.

Tarkemmat ohjeet ja kattavamman listan mahdollisista liitteistä  löydät kohdasta Ansiosidonnaisen päivärahan hakeminen.

Hyödynnä kotisivujen ohjeet ja sinulle lähetetyt viestit

Kotisivuillamme on kattavasti tietoa ansiosidonnaisen päivärahan hakemisesta, päivärahaoikeudesta ja erilaisista elämäntilanteista, joilla voi olla vaikutusta päivärahaoikeuteen. Suosittelemme tutustumaan erityisesti kotisivujemme Elämäntilanteet -osioon, jossa kerromme, miten esimerkiksi osa-aikatyö, yritystoiminta, opiskelu, sairastuminen ja TE-palveluihin osallistuminen voivat vaikuttaa ansiosidonnaiseen päivärahaasi.

Saatamme myös lähettää sinulle Otenetissä viestejä, joissa annetaan hakemista koskevia ohjeita. Viestit löytyvät Otenetissä kohdasta Viestintä → Viestit.

Elämäntilanteet

Miten erilaiset elämäntilanteet, kuten osa-aikatyön aloittaminen, sairastuminen, lomautus tai yritystoiminta, vaikuttavat ansiosidonnaiseen päivärahaan?

Lue lisää eri elämäntilanteista

Voit aina olla meihin yhteydessä, jos hakemuksen täyttäminen herättää kysymyksiä. Vastaamme Otenetissä lähetettyihin viesteihin kolmen työpäivän kuluessa. Voit myös soittaa puhelinpalveluumme.